Jäsenretki 2019 Espanjaan

Tänä vuonna yhdistys järjestää jäsenistölleen poikkeuksellisesti jäsenmatkan hieman Itämerta kauemmaksi. Lähdemme Espanjaan keväällä 25. – 28. huhtikuuta. Kohteena on Cartagena, jossa sijaitsee Espanjan merivoimien keskeinen laivastotukikohta. Tukikohtaan ja mm. sen sukellusveneeseen tutustumisen lisäksi saamme laajan kattauksen alueen kulttuuria ja sotahistoriaa. Tutustumme myös vuonna 1994 käytöstä poistettuun rannikkotykistöpatteriin, jolla Cartagenan satamaa aikanaan puolustettiin.

Matka toteutetaan poikkeuksellisella konseptilla, sillä nyt voit ottaa mukaan myös puolison. Virallinen pakettimatkan ilmoittautumisaika meni jo, mutta voit hyvin osallistua mukaan retkellemme varaamalla lentoliput ja hotellit itse. Edestakainen Finnairin suora lento Alicanteen maksaa vain noin 160 euroa – ja yhdistys pitää voimassa alustavia lisävarauksia hotelleihin vielä huhtikuun alkuun asti. Sinulla on siis aikaa vielä huhtikuun alkuun asti ilmoittautua matkalle mukaan. Ja voit monen muun tavoin aloittaa tai päättää lomasi esimerkiksi Alicanten alueella silloin kun sinulle parhaiten sopii. Ja hyppäät vain mukaan ohjelmaan kutsun mukaisesti. Kutsun löydät jäsensivuilta ja jos salasanasi on hukassa, saat sen pyytämällä sihteeriltä.

Matka on avoin myös MY:n jäsenille heidän oman tukipolitiikkansa mukaisesti. Tällä hetkellä matkaan on osallitumassa 21 henkilöä ja mukaan seurueeseen mahtuu vielä kymmenkunta,. Ilmoittaudu siis Jarmo Valtimolle maaliskuun loppuun mennessä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös....

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *