Käytiin Rysäkarissa

Yhdistys on päättänyt järjestää jäsenistölleen vuosittaisen ulkomaanmatkan lisäksi myös vuosittaisen retken kotimaan kohteeseen. Tänä vuonna retki toteutettiin Rysäkariin maanantaina 22.elokuuta. Iltakuuteen mennessä oli merisatamaan kokoontunut 25 matkalaista, josta kolme Meriupseeriyhdistyksestä. Keli oli syksyiseksi illaksi varsin leppoisa ja Royal Linen kyydissä saatoimme hyvin ihailla maisemia yläkannelta koko matkan.

Linnakkeen päällikkö. Kuva Ove Enqvist.

Perillä meidät vastaanotti saaren isäntä ja omistaja, linnakkeen päälliköksikin tituleerattu Tom Kaisla. Tosin miehen pitkä parta teki miehestä vaikeasti tunnistettavan. Ohjelma meillä oli suoraviivainen: Kaislan alustukset rannalla, kiertokäynti saarella jutusteluineen, syventävä käsittely miinavarastossa esittelyineen ja videoineen sekä lopuksi Mintun kalakeitto sotilaskodissa.

Paikalla oli melko tasaisesti niin nuorisoa kuin ikääntyneempääkin jäsenistöä. Osallistujilta kerättiin ilmoittautuessa noin suurin piirtein kalakeiton hinta. Suurimman kustannuksen muodosti luonnollisesti kuljetus. Kuva Auvo Viita-aho

Saareen oli todellakin panostettu. Rakennukset, joissa oli ollut vielä katto päällä, oli museoviraston ohjauksessa laitettu priimakuntoon eli käytännössä rakennettu kokonaan uudelleen, mutta alkuperäitiä piirustuksia noudattaen. Merkittävimmät uudistetut kohteet olivat upseeritalo, sotilaskoti ja sairaala. Lisäksi saarelle oli noussut pienistä rakennelmista muodostuva ”kenraalisauna”, joka varmasti toimii monen vierailuryhmän tukikohtana saarella.

Entisaikojen Rysäkarissa oli melko paljon rakennuksia. Kasarmin ja ruokalan lisäksi toinen puulaiturikin on vielä paikallaan. Kuva AV

Sen sijaan vanhat rakennukset, joista jäljellä saattoi olla kivijalkaa jos sitäkään, odottavat vielä Helsingin kaupungilta rakennuslupaa. Niin hienosti on kaisla saarta entisöinyt, että satunnainen matkailija ei voi kuin toivoa että kaupungin kanssa sopu löytyy ja muun muassa kasarmi ja ruokala saadaan Kaislan arkkitehtien suunnitelmien mukaisesti rakennettua.

Saatoimme huomata, että linnake oli ottanut varaslähdön Natoon, sillä lipputankoon oli hilattu ulkosaariston tuulten riepoteltavaksi Naton lippu. Maanpuolustushenki huokuu muutenkin niin saaresta kuin isännästäänkin. Linnakkeen betoninen tulenjohtotorni seisoo ylväästi edelleen paikallaan. Yrityksistä huolimatta alkuperäisiä 10″ Durlacher tykkejä ei ole enää mistään pelastettavissa. Kuivasaareen sellainen oli vielä löytynyt, mutta lienee sekin ainoita säilyneitä. Myös FIKA-tutkan mahdollisesti ainoan säilyneen banaaninmuotoisen antennin oli Kaisla saanut pelastettua romuttamiselta myöhempien sukupolvien ihmeteltäväksi. Kuulemma se myös pyörii lähitulevaisuudessa sopivassa paikassa linnakkeella.

Vanhan sairaalan raunioille nousseesta rakennuksesta saa linnake kipeästi kaipaamaansa majoituskapasiteettia niille vieraille, jotka viipyvät saarella pidempään.

Parasta antia vierailulla oli ilman muuta Kaislan kertomukset saaren ostamisesta, saaren rakentamisprojekteista ja muutenkin saarella elämisestä. Valtakunnallisen uutiskynnyksenkin ylittäneitä tapahtumia liittyy saareen useampia. Niistä ei ehkä tässä enempää, saakoon kukin lukijoista käydä kuuntelemassa niitä sopivalla retkellä tulevaisuudessa.

Sotilaskoti oli yksi priimakuntoon laitetuista rakennuksista. Kuva Ove Enqvist.

Retki päättyi Mintun kermaiseen kalakeittoon, joka nautittiin saaristolaisleivän kera suurella mielihyvällä. Paluumatkalla taisivatkin tyytyväiset vierailijat siirtyä aluksen sisätiloihin.

Jos oli päivän sää hieno, ei ollut illassakaan valittamista. Aluksemme olisi ottanut asiakkaita hyvin vielä toisen mokoman. Ja olihan siellä baarikin auki…

Puheenjohtaja

(Artikkelikuva kirjoittajan)

Sinua saattaa kiinnostaa myös....

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php