RUY voitti ampumamestaruuden

No, saattaa olla hieman ylimitoitetusti sanottu, mutta todellakin RUY voitti RT-Kerho Johtorenkaan vuosittain ammuttavassa pistoolikilpailussa 16.10.2024 Suojeluskuntatalon radalla. RUY:n edellinen voitto on vuodelta 2015, joten onhan tämä maininnan arvoista. Tosin nelihenkisin joukkuein ammutussa kilpailussa kaksi RUY:n osallistujista olivat myös Johtorenkaan jäseniä, joten osa kunniasta menee tälläkin kertaa Johtorenkaalle – semminkin koska antoivat meille kaksi parasta ampujaansa.

Tulokset:

RUY
Lasse Koskela 219
Kare Vartiainen 210
Janne Huusko 175
Seppo Tiensuu 127
Yhteensä RUY 731

RT-KERHO JOHTORENGAS
Elias Kohtamäki 191
Miika Ronkanen 185
Toni Aalto 168
Tuomas Näasi 124
Juha Nora 110
Yhteensä JR (4 parasta) 668

Kilpailun joukkuepalkintona kiertää pokaali, josta ammuttiin ensimmäistä kertaa vuonna 1938 RT1:n upseerikehon ja Johtorenkaan välisessä kilpailussa. Pokaali oli pitkään teillä tietymättömillä, kunnes Kare Vartiainen löysi ja lunasti sen kirpputorilta vuonna 1995. Tänä vuonna pokaalista loppui kaiverrustila, joten RUY hankki siihen marmorijalustan, jossa kaiverrustilaa on lisää lähes 50 kilpailulle. Pidetään siis kisa voimissaan. Pokaalissa on seuraavat kaiverrukset:

8.5.38 JOHTORENGAS
11.9.38 RT1:n UPS
30.4.39 RT1:n UPS
6.10.40 JOHTORENGAS
——————————-
22.1.95 SlRR:n UPS
22.11.96 JOHTORENGAS
19.9.97 SlRR:n UPS
13.11.98 SlRR:n UPS
15.10.99 JOHTORENGAS
25.4.03 MERIV UPSEERIT
15.10.04 JOHTORENGAS
27.3.06 ISOS LKE
4.10.07 JOHTORENGAS
25.9.08 ISOS LKE
31.3.09 RTUY
2.11.10 RUY
29.11.11 RUY
3.4.13 JOHTORENGAS
20.8.14 RUY
8.10.15 RUY
24.8.16 JOHTORENGAS
7.3.18 JOHTORENGAS
6.3.19 JOHTORENGAS
17.11.21 JR
18.10.23 JR
16.10.24 RUY

Sinua saattaa kiinnostaa myös....

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *