Kuukausilounaat käynnistyivät
Rannikkoupseeriyhdistys päätti aloittaa matalan kynnyksen kuukausilounastelun rannikkotykistön perinnehuoneessa ravintola Kiltakellarissa. Ajatus on, että kaikki halukkaat ja kykenevät kokoontuisivat aina kuukauden ensimmäisenä torstaina lounaalle tähän perinnetilaamme.
Tällä ensimmäisellä kerralla saimme paikalle mukavasti yhdistyksen ”kokemusta” ja paikalla olivat puheenjohtajan lisäksi Lauri Pohjanvirta, Jorma Hakala, Tapio Maijala ja Stig Grönberg. Perinnehuone tuli katsastettua ja samalla keskusteltua sen käytöstä ja esineistöstä. Huone on saanut mukavasti kannatusta myös ravintolan muussa kuin rannikkotykistötaustaisessa asiakaskunnassa. Merkittävästi lisääkin esineistöä tiloihin mahtuu, sillä myös viereinen kabinetti on tarvittaessa sisustettavissa samalla teemalla.
Kiltakellarin lounas on suosittu ja edullinen, joten jos satut kulmille niin käytä tilaisuus hyväksesi. Jos et juuri kuukauden ensimmäisenä torstaina, niin koska tahansa. Hieman tuumailimme, että lounastelun yhteyteen mahtuisi ajoittain myös lyhyt, noin 15 minuutin valmisteltu puheenvuoro, jonka voisi hyvin pitää joku mielenkiintoisen haasteen ympärillä työskentelevä yhdistyksen jäsen.
Nähdään kuukausilounaalla! Tai ehkä kuitenkin sitä ennen Suursaari-seminaarissa.