Ove Enqvist palkittiin vuosikokouksessa
Rannikkoupseeriyhdistyksen vuosikokous pidettiin 27.4.2021 ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa verkkokokouksena. Edes pientä ydinryhmää ei nyt otettu kokoon fyysiseen tilaan. Tosin kokouksen pitopaikaksi oli merkitty sihteerin etupiha – vahvistamattoman tiedon mukaan kokouksella on oltava jokin fyysinen sijainti. No – pihalle ei kuitenkaan ilmaantunut yhdistyksen jäseniä. Noin 30 jäsentä sen sijaan ilmoittautui verkkokokoukseen. Alustana toimi onnistuneesti Teams.
Asiat saatiin kuitenkin käsiteltyä, eikä mitään mullistavia uudistuksia tehty. Itse asiassa syksyn myöhennetyssä vuosikokouksessa valittuun hallitukseenkaan ei muutoksia tullut.
Huomionarvoisina seikkoina on esiin nostettavissa ainakin parantunut tulos, jonka perusteena ovat selkeästi sekä Rannikon Puolustajan ilmoitustulojen suotuinen kehitys että toisaalta yhdistyksen toiminnan hiljaisuus pandemian aikana. Muun muassa yhdistyksen retket Moskovaan ja Rysäkariin jouduttiin luonnollisesti perumaan. Uutena kohteena on elokuussa Viro, johon toivottavasti päästään normaalisti nyt matkustamaan. Tallinnassa meillä on puolustusasiamiehenä rannikkojoukkoupseeri, komentaja Ulla Murtomäki.
Palkitsemiset ovat toki aina huomio arvoisia. Tällä kertaa palkittiin Rannikon Puolustaja -lehden stipendeillä seuraavat henkilöt. Vuoden kirjoittaja: Jukka Tarkka, Valtiotieteen tohtori, RP 2/2020, ”Rannikkopuolustuksen historiallinen kaukovaikutus”. Vuoden teemakirjoittajat: Kommodori Misa Kangaste, Merivoimien valmiuspäällikkö, RP 1/2020, ”Merivoimien ja viranomaisten välinen yhteistoiminta” sekä komkapt Pekka Hietakangas, MERIVE M5, Hankesektori, LV2020 hankepäällikkö, RP 3/2020, ”Pohjanmaa-luokan vaikutukset Merivoimien doktriiniin”
Yhdistys hyvin harvoin päätyy palkitsemaan jäsenistöään kultaisella ansiomerkillä. Merkkejä voi kerrallaan kantaa kymmenen yhdistyksen elossa olevaa jäsentä. Kultaista ansiomerkkiä kantavat yhdistyksestä eversti Torsti Lahti, everstiluutnantti Uolevi Tirronen, kenraali Jaakko Valtanen, majuri (res) Eero Sivunen, komentajakapteeni (res) Kai Masalin sekä prikaatikenraali Asko Kilpinen. Tänä vuonna hallitus oli päättänyt luovuttaa kultaisen ansiomerkin komentaja Ove Enqvistille poikkeuksellisen ansiokkaasta sekä yhdistyksen että koko rannikkopuolustuksen julkaisutoiminnan eteen tekemästä työstä. Ove on kirjoittanut kymmeniä rannikkotykistön ja rannikkopuolustuksen ympäristöön sijoittuvia historiikkeja ja tietokirjoja. Lämpimät onnittelut Ovelle.