RT:n perinnekabinetti käytettävissä Bulevardilla

Kun Suomenlinnan upseerikerholta loppui Puolustusvoimien vuokratuki pari vuotta sitten, joutui myös Rannikkoupseeriyhdistys luopumaan omasta toisen kerroksen perinnehuoneestaan. Materiaali kelkottiin väliaikaisvarastoon Merisotakoululle, josta se häädettiin pois 2021 alkuvuodesta. Materiaali siirtyi vielä toviksi varastoitavasi Kare Vartiaisen isännöimän Blickle Oy:n varastoon, kunnes se siirrettiin ravintola Kiltakellarin kabinettiin Bulevardille.

Kabinetin pöytään mahtuu tarvittaessa jopa 12 henkilöä ja tilaan ollaan asentamassa moderneja AV-välineitä.

Kiltakellari tuli valituksi tehtävään alun perin nimensä perusteella, mutta osoittautui sittemmin varsin maanpuolustushenkiseksi paikaksi, joka mielellään ryhtyi yhteistyöhön yhdistyksen kanssa. Kiltakellari päivitti Rettig-kabinetissa olevan kiinteän kaapin vitriiniksi, ja kun rinnalle tuotiin perinnehuoneesta toinen vastaava, oli näyttelytilaa jo jonkin verran tarjolla. Juuri ennen johtokunnan kokousta 15.9. kiinnitettiin vielä noin viikkoa aiemmin paikalle tuotu lippukaappi seinälle, ja tila alkoikin jo täyttyä mukavasti.

Vitriinin tavarat on nyttemmin jaettu kahteen eri vitriiniin. Ajatuksena on, että esille jää erityisesti tavaroita, joihin saadaan liitettyä jokin mukava tarina, joka kirjataan johonkin tyylikkääseen opukseen huoneessa ihmeteltäväksi.

Nimeä tilalla ei vielä ole, mutta saamme kiinnittää sopivan nimilaatan oven ulkopuolelle Rettig-nimen viereen. Löytyisikö RT:stä jokin yhteys Rettig-sukuun? Joka tapauksessa nimi tulisi tilalle löytää. ”Rannikkotykistön perinnehuone” tai ”Rannikkotykistökabinetti” voisivat olla tuumailun lähtökohtana. Tilassa on nyt yhdistyksen materiaalin lisäksi jo Suomenlinnan Rannikkorykmentin omistama maalaus RT:n kiltatoiminnan perustajahahmosta, eversti Aarno Erkki Laatikaisesta.

Hieman sekalainen seurakunta tuota materiaalia on nyt esillä, mutta oleellista on, että vitriinistä löytyvät kaikkien seitsemän rannikkotykistöjoukko-osaston liput sekä useimpien aselajiyhdistysten standaarit ja/tai kilvet.

Ravintola Kiltakellari on suosittu lounaspaikka (200 – 300 lounastajaa päivittäin) ja toimii sen jälkeen tilausravintolana. Kabinettia voi käyttää myös lounasruokailuun, ellei se ole varattu jollekin ryhmälle. Kiltakellarissa on kabinettien lisäksi kaksi suurehkoa tilaa isoille tilaisuuksille. Paikassa on jo ehditty järjestää sekä RUY:n miekkajuhla että Suomenlinnan Rannikkotykistökillan glögitilaisuus. Myös Rannikon Puolustajan uusi toimitusneuvosto pitää siellä ensi viikolla joulunaluskokouksensa. Myös satunnaiset lounastajat ovat ravintolan mukaan kabinettiin tykästyneet.

/AV

Sinua saattaa kiinnostaa myös....

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *